tiistaina, kesäkuuta 14, 2011

Kuulumisia ja löytöjä

Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt jo melkoinen tovi =/ Kevät meni kuin yhdessä hujauksessa, pro gradun kimpussa väkertelin. Ei se vielä valmis ole, mutta olen pitänyt vähän lomaa että jaksaa taas tehdä uudella innolla. Aika vähän olen askarrellut ja nekin ovat jääneet esittelemättä, mutta niistä myöhemmin. Näytän nyt ensiksi ostoksia.
It has been a while since I last posted :( I have been very busy with my masters thesis, a trip to Riga and moving. I'm going to post more often now that summer has come!

Yhden lomaviikon vietin Riikassa häämöttävän valmistumisen kunniaksi :) Ajattelin kertoa, että muuten upeaa kaupunkia ei voi nimittää askartelun ihmemaaksi. Kuvassa kaikki löytöni nimittäin. Taustalla olevat pilvikuvioiset pahvit löysin vanhassa kaupungissa sijaitsevan Galleria Centersin yläkerran kirjakaupasta, jonka vieressä muuten oli lankakauppa. Taisi olla myös ylimmässä kerroksessa se pieni astiaputiikki, josta löysin kuvan keskellä nököttävän pienen kannun.
Galleria Rigassa oli alakerrassa Tiger-niminen putiikki, jossa myytiin vaikka mitä! Ideana ilmeisesti latin tai parin latin hinta. Sieltä löysin neliökirjekuoria, magneettista teippiä ja korulukkoja. Samassa kerroksessa oli japanilaiskauppa, josta ostin oikealla näkyvän lasisen kaulakorun ja teetä. Meripihkarannekoru on torikauppiaalta ja ihana meriaiheinen nenäliinapakkaus jostain satunnaisesta putiikista vanhasta kaupungista. Kolmannessa kauppakeskuksessa vanhan kaupungin lähettyvillä oli myös kangaskauppa ja Tiimari. Tiimarissa oli melko lailla sama valikoima kuin Suomessa, mutta askartelutarvikkeita oli huomattavasti vähemmän.
First here's a picture of my finding from Riga. There weren't any crafting stores, so that's why so little. The Tiger shop was the best, there I found the square envelopes, magnetic tape and little locks. The cloudy cardbases are form a bookstore, the glass necklace in the right from a japan shop, the amber bracelet on the left form the market place, and the tiny white jug in the center from some porcelain shop. The marine themed napkins I bought from some furnishing store, they are so lovely!

Tässä muita ostoksia. Oikealla oleva ihana Stampendouksen leimasin tarttui mukaan Tiimarista alennuskupongilla :) Vasemmalla näkyy löytöni, kun kerrankin satuin torille oikeaan aikaan.
The local craft store chain in Finland, Tiimari, has gotten Stampendous stamps! I bought this beautiful peacock feather stamp. For once, I crossed the local market place at the right day - there was the man selling glass animals. I bought the tiniest once for my dollhouse.

Tarkoitus oli ostaa valkoinen joutsen (minullahan on musta ennestään), mutta tämä sininen joutsen oli niin kovin hellyttävä!

I was going to buy a white swan, but the blue one was so touching.

Ihastuin pöllön uteliaaseen katseeseen ja väreihin, upea lintu.
I liked this owl the minute I saw it - it has curious look in his face. I love the colours too.

Kuinka sattuikaan, että kolmaskin ostokseni on lintu xD En lintuja nimenomaan mennyt ostamaan, mutta tämä kaunokainen oli niin ihastuttava.

So pretty and colourful bird.

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, saanko esitellä sammakkoprinssin! Se suorastaan hyppäsi koriini, vaikken sammakoista yleensä pidäkkään. Harmi, kun en saanut otettua upeaa kuvaa prinssistä.
The last one isn't a bird at all - this frog prince was so extraordinary, that I had to get it! The image doesn't tell enough, he really is charming :)

lauantaina, toukokuuta 14, 2011

Hematiittia

Olen voittanut pari kertaa markkinatapahtumissa hematiittikaulakoruja. Ne eivät kuitenkaan olleet ihan mieleisiä, joten muokkasin niitä.

Kuvaaminen vaati hiukan kekseliäisyyttä, mutta maljakko onkin täydellinen kuvaamiseen! Kaulakoru taipui kauniisti kaulan ympärille ja korvakorutkin sai roikkumaan.

Korvakorut on rakennettu puretusta kaulakorusta, jossa oli noita sinisiäkin helmiä. Päähän laitoin roikkumaan kuparikehysteisen lasihelmikukan Korutaivaasta. Pidän valtavasti pitkistä korvakoruista, siksi korvikset ovat 8 cm pitkät.


Kaulakoruun lisäsin sinisen helmen riipuksen keskelle ja kierteiset pitkät helmet riipuksen ympärille, pidän tästä kovin :)

I modified some hematite jewelry, which I had bought. The earrings are made from a necklace, which included the blue glass beads.

perjantaina, huhtikuuta 29, 2011

Aitoa posliinia!

Luen usein Hannelen minilöytöjä kirppikseltä ihailen, mitä löytöjä voikaan tehdä. Tänään olen onnesta soikeana, kun onni suosi minua kerrankin. Ei pitänyt edes mennä kirppikselle, mutta hairahduin ohi kulkiessani.

Uskomaton sisältö kolmen euron kalustepussilla! Posliinisia nukkekodin kalusteita - olin pudottaa leukani lattiaan kun tajusin asian. Niin ihastuttavat kukkakuviotkin :)

Peili on melkoisen ihana. Ennen kuvausta ajattelin pahimmat sormenjäljet poistaa, mutta pienestä hieronnasta peili jo irtosi kehyksistä, mutta se on helposti korjattavissa.

Lempparini näistä taitaa olla lavuaari, niin ihana :) Hanat olivat irronneet, täytyy kiinnittää ne liimalla. Hanat näköjään peittävät altaan pohjassa olevan reiän.

Vessanpönttö ei ole täydellinen, sivussa oleva reikä kielii puuttuvasta osasta. Muovinen kansi on nostettavissakin.

Amme aivan liian kapea ja pohja on kummallisen korkealla. Mutta äiti melkein yltää lapsia pesemään siinä!
In fleamarket today I found some porslin miniature furniture for bathroom! They are real porslin and so cute :) The size isn't the best (tub too small etc), but I don't mind.

maanantaina, huhtikuuta 25, 2011

Ruusuista

Tässä kortissa halusin kokeilla Prima Marketing -firman uusia leimojani. Tai no, ruusu ja kehys on hankittu jo viime syksynä, mutta en keksinyt miten käyttää niitä. Ruusu ja kehys on leimattu versamarkilla, embossattu värittömällä kohojauheella, ja väriksi on levitetty chipped saphire distress mustetta. Pitsikin on embosattu värittömällä kohojauheella, mutta otti kivasti väriä korttipohjasta :) Taustan ruusut on leimattu versamarkilla, teksti aakkosleimoilla ja koristeena vain pari puolihelmeä.
Osallistun Simon Says Stampin embossing haasteeseen, A Spoon Full of Sugarin juhlimis- ja Stampavien syntymäpäivähaasteisiin. Kyseessä on synttärikortti, vaikka kävisi varmaan moneen muuhunkin tlanteeseen.

In this birthday card I wanted to try out my Prima Marketing stamps, they are so lovely :) I stamped the rose and frame with Versamark, embossed with clear embossing powder, and coloured with Distress Ink. I also embossed the lace with clear embossing powder, but it got beautiful color from the cardstock :) I stamped the roses on the background with Versamark, and the only embellishments are couple of half pearles. I take part in challenges of Simon Says Stamp (embossing), A Spoon Full of Sugar (celebrations) and Stampavie (birthday).

sunnuntaina, huhtikuuta 24, 2011

Mineilyä

Blogini on jäänyt melkoisesti päivittämättä tänä keväänä :( On vain niin kiire opiskeluiden kanssa, ettei harrastamiselle jää tarpeeksi aikaa. Innostusta kyllä olisi, mutta ei sekään kauhean pitkälle riitä. On jäänyt esittelemättä, mitä olemme tehneet kaverin kanssa nukkekotikerhossamme.
Unfortunately I have been very busy with my studies this spring, and my blog hasn't gotten much attention :( I just don't have the time. But I'll try, and today I show what I made with my friend to our dollhouses.

Jakkaroiden jälkeen kokeilimme tehdä kukkia. Ruukut ovat Sinooperista ja kukat on tehty lävistimillä: kukat lumihiutaleita ja lehdet leikattuja kukan terälehtiä. Keskustoiksi laitettiin kultaista helmiäisliimaa ja multana pikakahvia. Hauska sivupöytä löytyi kesällä Tiimarin alesta.
We made flowers! The flower pots are bought from a store and the dirt is coffee granules. The flowers were made with snowflake punch, leaves with flower punch, and the centers are made with pearl glue.

Tämä suloinen kisu löytyi tänään pääsiäismunasta. Ihana asento kun nuolee tassuaan :) Hyvää pääsiäistä!
This cute kitten was a suprise in a chocolate egg today. It is so adorable licking its paw, I had to so you a picture :) Happy Easter!

keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2011

Aaltojen alla

Kokeilin löytämilleni kiiltäväpintaisille pahvinpalasille Jehkottaren esittelemää stampingback-tekniikkaa. Tästä kuvasta sitä ei paljon erota, kun otin väriä pois vain simpukoista ja delfiinistä. Mutta tässä näkyy hyvin ero: jos ottaa veden pois paperinenäliinan kulmalla, pahvi jää ihan valkoiseksi. Jos veden jättää paikalleen, lopputulos on vaaleansininen.
I made this card using these instructions in Finnish. If anyone knows what this is called in English, I would love to know :) You stamp your image with Staz-on on glossy cardstock and let it dry. The apply ink all over the cardstock and remove it with water. You can spray the water or use wooden stick for specific places. I used napkin to remove the water, and those places are completely white.

Korttipohjassa etusivusta on vain puolet, joka on leimattu versamarkilla. Iso kuva sopii hyvin puolikkaaseen kanteen. Leimat ovat Inkadinkadon, paitsi onnea-teksti on leimattu My Sentiments Exactly aakkosilla. Vaihteeksi keksin käyttää koristeena dropseja ja laitoin glossya pärskeisiin. Osallistun Dutch Dare Card Challenge haasteeseen.
The front of my cardbase is only half, but it looks great with a big image. I stamped the front with Versamark. The stamps are by Versamark, except I made the sentiment with My Sentiment Exactly alphabets. The sentiment is congrats in Finnish - this is a birthday card. Celebrations are the theme of Dutch Dare Card Challenge now. I used drops and added glossy to the splashes.

sunnuntaina, maaliskuuta 27, 2011

Lentäjä koira


Idea tähän korttiin lähti spotlighting-tekniista, jolla halusin korostaa Penny Blackin Fly Away -kuvan koiraa - se on niin suloinen lentäjän hatussaan. Kokeilin monokromaattista korttia ruskeasta ja aika kiva siitä tuli. Luonnokseksi valikoitui tämän viikkoinen Mojo Monday ja Penny Blackin haasteessa piti leimata taustaa. Leimasin Versamarkilla tähtikulmaa It's your day (30-046) setistä. Muutamat tähdet väritin akvarellikynällä valkeaksi. Raitapaperi on Daisy & Dandelion setistä.
The idea of this card was spotlighting technique - I wanted to emphasize the cute dog of the Fly Away image by Penny Black. I used the sketch of this weeks Mojo Monday. Penny Black challenged to stamp the background, so I used the starry corner of It's you day set (30-046). I coloured some stars white with a watercolour pencil.

maanantaina, maaliskuuta 21, 2011

Aallonharjalla

Innostuin LOTVn blogissa esitellystä korttipohjasta, joten piti päästä itsekin kokeilemaan. Heti seuraavana päivänä siitä ilmestyi tutorial, mutta olin jo omani tehnyt vähän eri mitoilla.
I saw an extraordinary card in the LOTV blog and wanted to try it out. I had made mine before the tutorial came out the next day, but my cm measurements are different.

Tämä on synttärikortti eräälle ystävälleni. Synttärit ovatkin teemana Simon Says haasteessa. Aallon harjojen koristelu oli kivaa, jotain erilaista vaihteeksi.
I made this card for a birthday of a friend, and birthdays are theme of Simon Says Challenge this week. I liked decorating the crests, something different for a change.

Sweet Pean Spring Lunan väritin Distress musteilla ja akvarellikynillä. Värittäminen oli melkoinen homma, mutta olen lopputulokseen tytyväinen :) Leimasin Autumn leaves kiekuran ja leikkelin sen itse saksilla irti, kun minulla ei ole stanssauslaitetta sellaiseen hommaan.
I coloured the image (Spring Luna by Sweet Pea Stamps) with Distress inks and watercolouring pencils. It took quite a time, but I like how it turned out. I stamped the Autumn Leaves scroll and cut it out with scissors to put under the butterfly.

Leimasin My Sentiment Exactly aakkossetillä tekstin ja korttipohjan yhteen aaltoon syntymäpäiväsankarin täyttämät numerot. Nauhassa on lempikoristeeni: helmisolki :) Hankin niitä hiljattain lisää, joten nyt niitä riittää paljon käytettäväksi.
By friend turned 25, so I stamped the numbers with My Sentiment Exactly set on the middle crest. I used the same set for the sentiment ("Congats in Finnish"). On the ribbon is my favorite embellishment: pearl buckle :)

tiistaina, maaliskuuta 01, 2011

Kahvia ja kermaa

Innostuin pitkästä aikaa Whiff of Joyn haasteesta, kun siellä pyydettiin käyttämään paper piecing tekniikkaa. Hääkakusta tulee upea, kun sen leikkaa helmiäispaperista. Käytin inspiraationa jo menneen Whiff of Joy haasteen luonnosta ja värit otin Simon Says Stamp haasteesta. Värihaasteet eivät oikein ole alaani ja pyydettyistä väreistä, kahvista ja kermasta, ensimmäinen tuntui kummalta valinnalta hääkorttiin, joten päätin haastaa itseni. Ihastuin jo kuvaa värittäessä kahvin värisiin ruusuihin xD En käyttänyt kuviopapereita ollenkaan, vaan leimasin korttipohjaan Versamarkilla ja vintage photolla ja koristelin niitä valkoisella ja kultaisella helmiäisliimalla.

Whiff of Joy Challenge asked for paper piecing technique this week, and I have a perfect stamp for that! This wedding cake is so pretty, when it's paper pieced from pearlescent paper (if this the right term in english for the paper I used...). I challenged myself to use colours from Simon Says Challenge: coffee and cream. They felt odd at first, but I fell in love with coffee coloured roses xD I didn't use designer paper at all. The cardstock is stamped with Versamark and vintage photo, and decorated with pearl and gold liquid pearls.

sunnuntaina, helmikuuta 27, 2011

Pääsiäispupu

Heti kun näin Inkspiration haasteen luonnoksen, tiesin että haluan käyttää tätä suloista Penny Blackin pupuleimaa. Kortissa on pikemminkin kevään kuin pääsiäisen värejä, mutta käyhän se näinkin. Paperi on Daisy and Dandelion -paperikosta, kukat Hero Artsin ja keskustoina puolihelmiä.



The minute I saw the sketch of Inkspirational Challenge, I knew what stamp to use! This pretty Penny Black bunny is so precious, especially in spring colours. The paper is Daisy & Dandelions, the flowers are from Hero Arts and in the center of them are half pearls.

perjantaina, helmikuuta 25, 2011

Lintunen

Löysin palasia kiiltäväpintaista pahvia, joten piti päästä kokeilemaan mitä kaikkea sillä voi tehdä. Erään youtube-videon perusteella kokeilin tällaista haamumaista kuvaa: leimasin kuvat versamarkilla kiiltäväpintaiselle pahville ja sen kuivuttua kunnolla levitin distressin inkillä väriä. Vähän aikaa sai hieroa väriä, mutta kaunis kuva paljastui :)
Tämä Inkadinkadon lintunen taitaa olla lempileimasimeni, se on niin ihana! Laitoin korttiin koristeeksi Inchie-leimasimia. Kartonki on leimattu myös Versamarkilla. Reunustin kuvat vellumilla, vaikka se ei juuri kuvassa näy. Osallistun Fussy and Fancy Friday haasteeseen embossauksella.

I found couple of pieces of gloss-sided white cardstock and wanted try what possibilities it has. I did basic embossing according to this video. I even heated to image to make sure it's dry and waited over night. At first it didn't look good, but more distressing did the trick and the images are so pretty! This Inkadinkado birdie is my favorite stamp :) I tried out my new inchie stamps as embellishments on a card. The background is also stamped with Versamark. I take part in Fussy and Fancy Friday Challenge (embossing).

keskiviikkona, helmikuuta 23, 2011

Kukkia talven keskelle

Tällainen tehty kortti viime vuoden lopulta on jäänyt julkaisematta. Kokeilin ensimmäistä kertaa tuikkukynttiläkorttia, kun ne olivat ennen joulua kovin suosiossa. Tein Whiff of Joyn ohjeella kortista easel-mallin, koska minusta se toimii kynttilöiden kanssa parhaiten.
I made this card last year, when tea light cards were popular. I like the easel card type for candles the best, so I used Whiff of Joys tutorial.



Korttipohja oli valmiiksi vaaleanvihreä, mutta vihersin sitä lisää Distress Inkeillä. Samalla värillä leimasin myös taustalle kuviot. Kortin sisälle ja kivasti tilaa kirjoittaa onnittelut. Osallistun Truly Scrumptious haasteeseen, jossa pyydettiin kiekuroita ja helmiä (muutama helmi löytyy kuvan ympäriltä).

I coloured the cardstock more greenish with Distress Inks and stamped the background images with the same ink. The cute image is Penny Blacks "You Are The Bestest". Inside there is room to write the greetings. I take part in Truly Scrumptious challenge, where swirls and pearls were asked.

Blogini täytti eilen 2 vuotta! Ompa aika kulunut nopeasti. Bloginamua ei ainakaan vielä ole tiedossa, mutta vielä tänään voi voittaa ihania leimoja Sanden blogista.

I have had this blog for two years now! Time has really flown by fast. I don't have time to put candy up, but here link to some candy in Sandes blog (ends today).