keskiviikkona, syyskuuta 08, 2010

Leimailutaivas

Leimailutaivaalla on ollut pahoja sivuvaikutuksia minuun jo kauan ennen varsinaista päivää. Kesän aikana olen katsellut näytteenasettajat läpi pari kertaa, tarkkaan miettinyt ennakkotilaukset, ja saanut muutaman kauppaan sellaisen tehtyäkin. Sen jälkeen ovat illat välillä menneet selaillen milloin kenenkin blogia ja ihastuen yhteen sun toiseen leimaan - sitten teki tehdä tilauksia ulkomaille mielin määrin! Onneksi minulla ei ole rahaa rajattomasti harrastuksiin.
Lauantaina Leimailutaivaaseen piti lähteä aikaisin aamusta, matkoihin meni itseasiassa kolme kertaa enemmän aikaa kuin ehdin messuilla olla.

Matkaan lähdin ihanassa hameessa, joka löytyi kirpparilta viikko sitten. Eikös olekin aiheeseen sopiva helma? xD

Ostokseni Paperellasta, muuten ennakkotilauksena mutta ihanan Sugar Nellien pojun löysin paikan päältä alekorista.

Artemion leimasetin tilasin ennakkoon Villakeijusta, ja Stempelkellerin valikoimasta löysin ristileimasimen. Sinisiiven nauhalaarilla hullaannuin ja ostin 14 erilaista nauhaa :D Mutta harvoin löytää 50 sentillä per metri hintaan mistään, muutama nauha oli vielä useamman sentin leveää. Sinisiivestä ostin myös ankkurikoristeita ja minimisterin.

Paperinauhasta tilasin aika paljon etukäteen, oikealla pari leimaa paikan päältä.

Paperikeijusta kling-onista ei paljon ole enää jäljellä xD Kuvassa kesällä ostamani Sweet Peat ovat saaneet pehmusteet. Niillä ja Sugar Nellieillä leimaaminen ei muuten onnistunut, edes hiirimaton päällä. Minulla on yksi unmounted Whiff of Joyn leima ja se on toiminut varsin moitteettomasti ilman pehmustettakin kaksipuoleisella teipillä kiinnitynä akryylipalikkaan. Osaako kukaan sanoa mistä moinen johtuu? Kling-onin laittaminen oli melko hankalaa, mutta lieneekö ez-mount sen helpompaa.

Zirian Encaustic art oli hyvin mielenkiintoista katseltavaa, uskomatonta suorastaan miten se toimii. Sain pyynnöstä upean meriaiheisen kortin. Kuvassa myös Villakeijun pajassa värittämäni kuva akvarellitussien ja vesisäiliösiveltimen kokeiluna. Kuvassa myös nimilappuni osittain. Ainoalla arvallani jotain voitinkin, mutta sitä en voine näyttää kun voittajien nimet on julkaistu.
Kaiken kaikkiaan Leimailutaivaassa oli kovin hauskaa, tuli tosin vähän tuhlailtuakin. Olen tottunut shoppailemaan nettikaupoissa, jolloin on kovin helppo tarkistaa mitä samantyyppistä löytyy muualta ja mihin hintaan, ja nukkumaan monta yötä ennen päätöstä. Paikan päällä sitä hetken innostuksessa ostelee vähän enemmänkin.
I went to a finnish crafting event last week. Here you can see the dress I was wearing (I found it in a fleamarket a week earlier), and what I bought at the event :)

1 kommentti:

Fabiola kirjoitti...

dis donc tu t'es laché sur tes achats, le bord de ta jupe est superbe, je me demandais si tu l'avais fais toi même, continue tes belles créations biz